Hankin Ratatalli Immortelle Parkiin suomenhevosorin, jolla oli pitkä suku ja isoja nimiä siinä. Jossain vaiheessa aloin kuitenkin miettiä, että tarvitsen "Veeti" -orille myös morsiamen, sillä en omistanut yhtään suomenhevostammaa. Aloin etsiä sopivia tammoja, ja aika pian tärppäsikin, kun Magnetie tarjosi minulle tammaansa Kirin Virinää sekä oriaan Hulttio AS:ia vanhemmiksi tulevalle tammavarsalle. Varsa laitettiin aluilleen, ja pian Kuje muuttikin talliin. Kuje oli varsasta saakka rohkea, mutta hellyyttävä tamma, joka oli jo kasvattajallaan saanut erinomaisen tapakoulutuksen.
Perustiedot
|
Profiili![]() Kujeen kuvat © Laura R, kiitos! Kuvien hevosella ei ole mitään tekemistä tämän virtuaalihevosen kanssa! Lisää kuvia alempana. |
Kuje hurmaa kyllä taatusti kaikki nekin, jotka eivät suomenhevosista liiemmin välitä. Tällä tammalla ei ole "suokkimaisia" tapoja, se ei ole ollenkaan sellainen irvistelijä, kuin suomenhevoset tavallisesti ovat. Se on ennemminkin sellainen pirteä lämppäri luonteeltaan, jolla on suuret bambin silmät ja hieman herkkyyttä touhussa mukana.
Tarhailla tämä tamma ei tykkää yksin. Silloin alkaa kauhea ralli, ja mahdollisuuksien mukaan Kuje myös hyppää yli aidasta. Samoin sitä ei ole kauhean hyvä idea jättää talliinkaan yksin, vaikka tallissa se kyllä pärjää, mutta hermoilee turhan takia. Jättäkäämme Kuje siis talliin yksin vain siinä tapauksessa, ettei muuta mahdollisuutta ole.
Tarhaan Kuje toivoo kaverikseen jotain vanhempaa tammaa tai ruunaa. Sen mielestä on hyvä, jos joku pitää jöötä koko ajan, ettei Kuje joudu omilleen. Sama pätee myös hoitamiseen; Kujeen kanssa kannattaa olla niskan päällä, vaikka se ei sinne tahtomattaan pyri, saattaa se kokemattoman hoitajan kanssa joutua tilanteeseen, jossa se huomaa joutuvansa ottamaan ohjat omiin käsiinsä. Silloin Kujeesta tulee hermostunut, kuumuva ja ehkä jopa vaarallinen, kun se yrittää käyttää omaa päätään ja hermostuu entisestään.
Käsitellessä siis tulee olla rauhallinen, muttei hyssytellä. Mieluummin otteina sellaiset, että tamma tietää missä kaapin paikka on. Ei kuitenkaan kovakouraiset, niitä tamma alkaa säikkymään helposti.
Eläinlääkäri ei aiheuta Kujeelle sen kummempia pelkotiloja, vaikkei se piikittämisestä juuri tykkääkään. Hampaiden raspaus onnistuu toisinaan ilman rauhoitusta, joskus olemme joutuneet kuitenkin tamman rauhoittamaan, kun se on alkanut näyttämään stressaamisen merkkejä. Penisiliinikuurille jouduttuaan Kuje otti lihakseen pistettävät piikit vastaan alistuen, muttei tietenkään pitänyt niistä. Rokotuksia Kuje ei edes huomaa.
Kuljetuksessa olisi hyvä aina olla kaveri mukana, sillä Kuje pelkää yksinolemista. Sille ei sinänsä kuljetusauto aiheuta paniikkia, se menee kuljetusautoon mielellään muttei halua jäädä yksin. Olemme yhdet ratsastuskilpailut joutuneet perumaan, kun Kuje teloi etusensa hypättyään etupuomin päälle kuljetuksen aikana.
Radalla ja muutenkin kilpailutilanteissa Kuje unohtaa yksinjäämisen pelon. Se katselee kiinnostuneena ympärillä tapahtuvaa hyörinää, korvat ja silmät liikkuvat koko ajan. Välillä se hirnahtaa eloisasti, viskaisee päätään kuin morjenstaakseen vanhaa tuttua. Radalle päästessään se ravaa tappavan tasaista tahtia, ei paina kädelle, ei ryöstä tai kiihdyttele omia aikojaan, eikä liioin kyllä hidastelekaan pyytämättä. Tämä on loistava ajettava, saisi varmasti ajokokeesta hyvät pisteet kuuliaisuutensa vuoksi.
Ajaessa Kujeella ei muutoinkaan ole tapana esimerkiksi pullata. Joskus siltä kuitenkin toivoisi hieman ärhäkämpää käytöstä, sillä näin kilttiluonteinen hevonen saattaa helposti päästää muut ohi startissa. Tahallaan Kuje ei luojan kiitos sitä vielä ole ainakaan tehnyt.
Kotona tamma on unelma ajaa. Sen kanssa voisi tehdä vaikka miten pitkiä jolkottelulenkkejä, se vain kipsuttelee eteenpäin juuri sitä vauhtia, kuin pyydän. Välillä voi heittää ohjatkin löysälle ja nauttia vain raittiin ilman läpättäessä vasten kasvoja, ja auringon kullatessa edellä hölkkäävän tamman karvat punaiseksi.
| i. Hulttio AS | ii. Taikakuun Ryövärinmieli | iii. Ryysyrannan Leijonanmieli |
| iie. Kuusimetsän Ryövärintytär | ||
| ie. Kahvipavun Massateini | iei. VIR MVA Ch Myyttinen Olento | |
| iee. VM Maineikas | ||
| e. Kirin Virinä | ei. NJY Tenho | eii. Tulipatsaan Oppipoika |
| eie. SVT Rajatar | ||
| ee. I.K Merituuli | eei. Takapihan Suikku | |
| eee. E.L.Tähti-Iines |
| Syntynyt / Astutus | Nimi (o/t) | Emä | Omistaja |
| 00.00.00 / 00.00.0000 | Nimi (o/t) | Emä | Omistaja |
| PVM | Paikka | Sarja | Tulos | Muuta |
| 01.12.2009 | Koelähtöravit | Tasoitus 2100m Starttaamattomat kylmäveriset | HYV! |
1.43,4ke
Kuje ei kysellyt eikä kujeillut, vaan juoksi puhtaan juoksun alle. |