Warre on liisattuna Aurore Valléessä, vuokra-ajan sivut.
|
Nimi: Immortelle Full Epic Warrior / Warre Rotu: Suomalainen puoliverinen (FWB) Sukupuoli: Ori Syntymäaika: 18.10.2008, CAS IX Ikääntyminen: CAS Säkäkorkeus: 171 cm Väri: Tummanruunikko |
Merkit: Mtj puolisukka Maahantuoja: aavistus. Omistaja: aavistus. Rekisteritiedot: VH-50536 Kotitalli: Ratsutalli Immortelle Park Koulutustaso: Koulutetaan, yleispainotus Saavutukset: Ei saavutuksia |
Kuvat aukeavat suurempina klikkaamalla
Tulta ja tappuraa ja malttamaton mieli. Näistä on Warre tehty.
Jo pikkuvarsana Warre oli hankala käsiteltävä. Tuntui, että tummalla orivarsalla oli jo syntyessään sellainen määrä testosteronia suonissaan, että harkitsin hetken sen ruunaamistakin. Päätin kuitenkin katsoa, millaiseksi ori muuttuu vietettyään pari vuotta ensin kakaralaumassa.
Ikävä kyllä suunnitelmiini tuli muutos, kun vieroituksen jälkeen Warre joutui omilleen. Se kyykytti muita orivarsoja minkä kerkesi, eikä alistunut kenellekään. Jotkut varsat se otti suorastaan silmätikuikseen ja yllytti muunkin lauman ajamaan niitä lähes henkihieveriin. Siinä vaiheessa Warre lähti porukasta. Ensin se vietti pari kuukautta yksin, ja yritin luoda siihen jotain kontaktia. Harvoin se edes vilkaisi minua. Tarhassa seisoi vain mahdollisimman kaukana minusta, ja jos yritin mennä lähemmäs, se lähti ilkkuen pukittelemaan karkuun -samalla, kun takajalat viuhuivat minua kohti.
Aloitin irtojuoksuttamaan oria, joka ikinen päivä. Aluksi se ei kuunnellut minua ollenkaan, nakkeli niskojaan, suorastaan sylki minua kohti. En ollut sitten edesmenneen Gerozim -orini jälkeen törmännyt yhtä hankalaluontoiseen hevoseen. Ainoa ero oli, että Warre oli jo syntyessään vahvaluontoinen, Gero taas oli kovia kokenut. Juoksutin Warrea myös paljon liinassa, ja tuntui, että se vietti enemmän aikaa takajaloillaan seisten kuin eteenpäin liikkuen.
Vuoden ikään mennessä sain todeta, ettei tästä orista olisi koskaan ainakaan orilaitumelle kesällä. Sieltä tuskin löytyisi varsaa, joka saisi tämän nuorikon kuriin. Mahdottoman komea Warresta oli tulossa -liikkeitä oli aivan mahtavaa katsoa, ravi oli irtonainen ja joustava, laukka pyörivä, ja pikkuori suorastaan lensi hiljaisessakin laukassa.
Niihin aikoihin päätin yrittää Warrea isänsä kanssa samaan tarhaan -jospa vanha ori saisi hieman tolkutettua järkeä orin päähän. Ussella meinasi välillä loppua konstit Warren kanssa, kun Warre oli jatkuvasti vanhaa oria härnäämässä. Ilokseni sain kuitenkin huomata, ettei Warre ollut vihamielinen vanhaa isäukkoaan kohtaan. Se vain yritti yllyttää papparaista leikkimään, välillä siinä onnistuenkin. Sitten kiidätetäänkin sellaista haipakkaa pitkin tarhaa, että voisi Usseakin erehtyä varsaksi luulemaan. Välillä käydään takajaloillaan, ja välillä taas jatketaan kilpajuoksua. Ussekin nuortui heti, ainakin viidellätoista vuodella!
Warren hieman kasvaessa alkoi luonnekin pikkuhiljaa tasoittumaan, kun ori pääsi purkamaan ylimääräistä energiaa toisen hevosen kanssa. Tarhaan vieminen ja kaikenlaiset hoitotoimenpiteet alkoivat helpottua, vaikka edelleen taluttaessa onkin syytä käyttää hansikkaita ja pitää raippa mukana. Oria ei myöskään koskaan tule viedä pelkällä riimulla tarhaan, kuolaimet ovat hyvä apuväline tarhatessa. Tarhasta Warre on välillä melko mahdotontakin saada kiinni, se ei varmasti tule luokse ja tykkäisi kääntää takapuoltaan kohti, kun sen yrittää hakea. Silloin ori vain pistetään juoksemaan, niin pitkään, kunnes alkaa kiinniantaminen taas maittamaan.
Kiinnisidottuna ori ei jaksaisi pysyä paikoillaan. Muutamat mustelmatkin se on kerennyt hoitajille aiheuttamaan, kun on yllättäen alkanut kuopimaan lattiaa ja hoitaja on sattunut seisomaan edessä. Joskus komentaminenkin tuntuu niin turhalta, kun ori ei edes kuule käskyjä.
Ensimmäiset kerrat tämän mielettömän komeaksi kasvaneen, tumman orin selässä oli taivas ja helvetti yhtäaikaa. Ori oli niin komea, että henki salpautui sitä katsellessa. Kokeilimme raviakin, sillä orilla oli energiaa ja se oli hyvin eteenpäinpyrkivä -ei olisi uskonut, että sen selässä ollaan ensimmäistä kertaa! Kuitenkin, kun orilta ruvettiin pyytämään jotain, ei ainakaan voi väittää, että se olisi ollut yhteistyöhaluinen. Kun se tajusi, että siltä pyydetään jotain, se pureskeli äkäisenä kuolaimiaan ja viuhtoi hännällään. Yllätyksekseni se ei kuitenkaan pukitellut, ei hyppinyt pystyyn tai säntäillyt. Se vain osoitti mieltään, korvat niskaa pitkin liimattuna.
Ori alkoi kehittymään nopeasti, ja pääsimme aloittamaan koulutreenin ihan tosissaan. En voinut kuin nauttia tämän vahvan orin ratsastamisesta, sille oli kaikki niin helppoa. Se suorastaan lensi, ja sen keskittymiskykykin on aivan omaa luokkaansa. Se on vain onnellinen, kun saa tekemistä -lomista se turhautuu, ja käsiteltävyys heikkenee.
Esteillä ja maastoesteillä ori on vahva. Sen huimapäinen luonne kävi selväksi jo ensimmäisillä kerroilla kun uskaltauduimme maastoon. Se ei edes katso esteitä ylittäessään niitä, hyppää vain yli kuin estettä ei edes olisi ja jatkaa kaikki lihakset jännittyneinä kohti seuraavaa estettä. Siinä ei ratsastaja kerkeä edes kissaa sanomaan. Ainoa, mitä Warre joskus saattaa kysyä, että mikä on seuraava este, muutoin se tekee kaiken itse, eikä useinkaan erehdy varsinkaan kokemuksen kartuttua.
Maastossa suosittelen ehdottomasti käyttämään apuohjia, sillä Warre haluaisi aina mennä täysillä. Kovasuinen se ei missään nimessä ole, mutta nostaa päänsä niin ylös, että pidätteet eivät mene perille. Myös suojien käyttö tilanteessa kuin tilanteessa on enemmän kuin suotavaa -tämän orin ainoa ajatus tuntuu joskus olevan, että läpi vain kaikesta, ryminällä!
|
i. Destrarius FWB, YLA3, yleispainotus |
ii. Deep Blue Sea | iii. Moon Dancer |
| iie. Deep Velvet | ||
| ie. Sea Horse | iei. Caramba | |
| iee. Baltic Sea | ||
|
e. Full Slacker FWB, yleispainotus |
ei. Full Epic | eii. Full Metal Jacket |
| eie. Grinder | ||
| ee. Goldier | eei. Bubble Bobble | |
| eee. Lacy L |
Isä, Destrarius, on aavistuksen ensimmäinen oma virtuaalihevonen, ja sillä on paljon arvoa sen takia. Usse on EVM-sukuinen fwb-ori, jolla on kilpailtu aikalailla kaikkia ratsastuksen lajeja sijoittuen. Usse on myös YLA3-palkittu. Väriltään ori on tummanruunikko ja säältään 172 senttiä. Muita jälkeläisiä Ussella on yksi. Usse kerettiin myymään jo pariinkin otteeseen Immortelle Parkista, mutta aina se palautui takaisin ja silloin aavistus päätti, että ori jää Parkkiin -ja hyvä niin.
Isän isä, Deep Blue Sea on kotimaassaan suosittu jalostusori, jolla on kilpailtu hyvillä tuloksilla kenttää ja esteitä. Se on myös pärjännyt koulukokeissa hienosti. Deep Blue Sealla on jalostuslupa kotimaansa lisäksi kolmessa muussakin maassa, ja sitä onkin ulkomaalaiset tammanomistajat käyttäneet ahkerasti. Ori on tummanruunikko pienellä tähdellä ja sukilla. Orilla on 477 jälkeläistä Destrariuksen lisäksi.
Isän isän isä, Moon Dancer, valloitti maailmaa näyttelyiden muodossa. Se pärjäsi kotimaansa lisäksi orinäyttelyissä ympäri Eurooppaa. Kuitenkin sen kilpailu-ura jäi melko lyhyeksi sen ratsastajan loukkaannuttua esteillä, ja ori siirtyi varsin nuorena kokonaan siitoskäyttöön. Sen jälkeläiset ovat menestyneet hienosti ympäri maailmaa ja ovat periyttäneet varsoilleen upeaa luonnetta. Ori oli tummanruunikko pitkillä sukilla. Ori jätti 155 jälkeläistä.
Isän isän emä, Deep Velvet, on oikea taidonnäyte kotijalostuksesta; Sillä ei ole mitään kilpailumeriittejä, sillä on iso maha ja ruma pää. Mutta luonteeltaan tamma on puhdasta kultaa. Tällä ruunikolla tammalla on lisäksi kaksi jälkeläistä.
Isän emä, Sea Horse, kilpaili junnulla monta vuotta oltuaan ensin ratsastuskoulussa hevosena lähes koko ikänsä. Tamma ei soveltunut kiivaan luonteensa takia kilpailukäyttöön, joten se myytiin ratsastuskoululle. Siellä tamma saikin oikein vihaisen hevosen maineen, vaikkei se kaivannut muuta kuin omaa rauhaa edes joskus. Myöhemmin tamma myytiin, ja sen osti sen nykyinen omistaja. Heistä tuli parhaat ystävykset, ja tyttö eteni tamman kanssa aina kansainväliselle este- ja koulukentille saakka, kunnes tytön oli pakko ostaa nuorempi kilpahevonen. Destrarius on tamman toinen jälkeläinen.
Isän emän isä, Caramba, periyttää epäpuhtaita liikkeitä ja kiivasta luonnetta varsoilleen. Sen takia ori onkin jäänyt siitoskäytöstä kokonaan, vaikka kilpailutulokset ovatkin huomattavia. Ori on kilpaillut kansainvälisellä tasolla maajoukkueessa, kunnes se synnynnäisen vian takia jalassaan joutui kisakentät jättämään. Orilla on 15 jälkeläistä.
Isän emän emä, Baltic Sea, on kansainvälisen tason estetykki. Se hyppäsi eläkepäiviinsä saakka täysin terveenä ilman mitään jalka- tai selkävaivoja. Tämä ruunikko tamma on periyttänyt hyviä estegeenejä jälkeläisilleen, joita on kolme kappaletta.
Emä Full Slacker on yleispainotteinen, EVM-sukuinen tamma. Säkäkorkeutta tammalla on 171 senttiä. Väritykseltään se on tummanpunaruunikko. Tamma on kilpaillut monipuolisesti eri ratsastuksen lajeissa sijoittuen. Tällä hetkellä se kilpailee esteillä kansallisella tasolla, koulua aluetasolla ja kenttää kansallisella tasolla -monipuolinen tamma siis, taustoistaan huolimatta! Släkkeri on ennen Warrea varsonut kerran tammavarsan.
Emän isä, Full Epic, on esteori, jolla sijoituksia löytyy kansalliselta tasolta saakka. Se on suosittu jalostusori, jolla on satoja jälkeläisiä. Väriltään se on tummanruunikko, ja sillä on sukat kaikissa jaloissa.
Emän isän isä, Full Metal Jacket, on tuontiori, joka pärjäsi loistavasti oripäivillä. Se hyppäsi huikean korkeita esteitä irtona jo varsana. Hienosti ulkomaillakin pärjännyt ori on väriltään mustanruunikko.
Emän isän emä, Grinder, on pitkäaikaisen kotikasvatuksen tuotos ilman minkäänlaisia meriittejä tai upeaa sukua. Väriltään tämä lauhkea tamma oli vaaleanruunikko.
Emän emä, Goldier, niitti kunniaa niin kouluradoilta kuin esteiltäkin. Se hyppäsi hienolla tyylillä, ja sen näyttävyys riitti myös koulupuolelle saakka. Tämä musta tamma jätti jälkeensä 9 varsaa mukaan luettuna Släkkeri, joista suurin osa asustaa nykyisin Släkkerin kasvattajalla, eivätkä tule siksi näyttöä antamaan.
Emän emän isä, Bubble Bobble, oli hullunkurisen näköinen, pikkuinen ori, joka hyppäsi kuin piru. Siitä ei koskaan povattu kovin loistavaa kisatykkiä, vaikka sukunsa puolesta se olisi voinut yltää vaikka mihin. Pienikasvuiseksi jäänyt ori kuitenkin yllätti kaikki, ja tämä pikku rumilus hurmasi myös kannattajiensa sydämet täydellisesti.
Emän emän emä, Lacy L, oli tuontitamma, joka oli ainoastaan siitoskäytössä. Se kantakirjattiin kuitenkin hyvällä palkinnolla, ja siksi sen jälkeläiset on hyväksytty siitokseen. Ikäväksi tamma jäi rekan alle vain 7-vuotiaana, ja jouduttiin lopettamaa.
|
Rekisteröidyt jälkeläiset löytyvät VRL:n profiilisivulta, linkki hevosen perustiedoissa sivun ylälaidassa. |
|
Tullaan kilpailemaan koulu-, este- ja kenttäratsastuksessa mahdollisesti kansalliselle tasolle saakka. Ominaisuuspisteet 18.10.2008Suluissa vanhemmilta perittyjen pisteiden määrä.0.87 (0.87) hyppykapasiteetti ja rohkeus 0.57 (0.57) nopeus ja kestävyys 0.15 (0.15) kuuliaisuus ja luonne 0.45 (0.45) tahti ja irtonaisuus 0 (0) tarkkuus ja ketteryys Hevonen on saavuttanut esteratsastuksessa seuratason (0p., 0 taso), kouluratsastuksessa seuratason (0p., 0 taso), kenttäratsastuksessa seuratason (0p., 0 taso) ja valjakkoajossa seuratason (0p., 0 taso). |
Ulkoasu aavistus.